Muovin levitystä kasvihuoneen ylle.
Tässä valmis kasvihuone muoveineen. Toisesta päästä löytyvät jopa ovet.
Kun kasvihuonemuovi oli asennettu, päästiinkin siirtämään taimia sisälle. Huoneen toinen reuna jätettiin tomaateille, heinä kuorittiin pois ja maa käännettiin. Koska pellossa on tiukka savimaa, helpotetaan tomaattien elämää lisäämällä kasvualustaan turvetta. Näin maa kuohkeutuu ja kevenee.
Pellon puolella on tapahtunut kaikenlaista. Heti kun rakeistettu luomulannoite oli saatu levitettyä ja pelto äestettyä, istutettiin sinne varhaisimpia suippokaalin taimia. Harso suojelee taimia Suomeen lentäneiltä kaalikoiarmeijoilta. Seuraavana pellolle saapuivat sipulit, ahkerien talkoolaisten istuttamina. Tämän jälkeen alkoivat kylvöt, retiisi, punajuuri, porkkana ja pinaatti. Myös valkosipulia istutettiin, ja kynnet olivat komean kokoisia jos eivät kovin monilukuisia. Tästä saadaan toivon mukaan siementä ja maistiaisia.